Tuettu asuminen

Lossi-kuntoutus -palvelumme on tarkoitettu nuorehkoille aikuisille (noin 18-40v.), joilla on vaikeuksia selvitä arjesta, osallistua itselleen mielekkääseen toimintaan, luoda ja ylläpitää sosiaalisia suhteita, oppia uusia asioita, keskittyä tärkeisiin tekemisiin, nähdä itsessään vahvuuksia tai vaikkapa löytää omaa polkuaan opintoihin ja työelämään. Lossi on erikoistunut mielenterveyden häiriöihin ja neuropsykiatrisiin häiriöihin, jotka voivat olla tällaisen toimintakyvyn heikentymisen ja syrjäytymisuhan taustalla. 

Lossi-kuntoutuksessa yhdistellään tuetun asumisen palveluita, arviointipalveluita, moniammatillisia terapia- ja kuntoutuspalveluita sekä opiskelu- ja työelämään suuntaavaa kuntoutusta asukkaan kannalta mielekkääksi ja vaikuttavuudeltaan tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Lossi-kuntoutuksen kesto määritellään yksilöllisesti asukkaan tilanteesta riippuen. 

TILAT

Lossin kodit sijaitsevat kerrostalossa Porin keskustan tuntumassa, palveluiden ja kulkuyhteyksien äärellä. Asunnot ovat uusia ja nykyaikaisesti varusteltuja. Kaikki asuntomme ovat yksiöitä, joissa on alkovi, tupakeittiö, kylpyhuone sekä ranskalainen parveke. Asukkaiden käytössä ovat lisäksi pesula, kuivaushuone, sauna sekä varasto. Lossin toimistot ja ryhmätila sijaitsevat samassa talossa.

ARVIOINTI JA TAVOITTEET

Asumisen alkuvaiheessa pyritään hahmottamaan asukkaan kokonaistilannetta. Kootaan tietoa mm. asukkaan psyykkisestä voinnista, toimintakyvystä, kognitiivisista toiminnoista (esim. keskittyminen, oppiminen), terveydentilasta, sosiaalisesta tilanteesta sekä lääkehoidosta. Tietojen avulla voidaan löytää ne keinot, joilla asukasta voidaan parhaiten auttaa. 

Tuetun asumisen tavoitteet laaditaan jokaisen asukkaan kanssa yksilöllisesti hänen lähtökohdistaan käsin, hänen toiveitaan kuunnellen. Tavoitteet voivat liittyä esim. riittävän hyvään psyykkiseen vointiin, oireiden hallintaan, toimintakykyyn, itsenäiseen elämiseen ja arjen hallintaan, opintojen pariin hakeutumiseen ja niissä etenemiseen sekä työelämään tähtäämiseen. Kuntoutumisen etenemistä seurataan säännöllisesti. Tavoitteita ja keinoja päivitetään tarvittaessa.

KEINOT

Tuetun asumisen aikana asukasta tuetaan pääsemään yhdessä asetettuihin tavoitteisiin yksilöllisesti valituin keinoin. Lossin henkilöstö on säännöllisesti ja kulloisenkin tarpeen mukaisesti yhteydessä asukkaaseen. Asukkaiden asioita työstetään yksilötapaamisilla, heidän luokseen tehdään kotikäyntejä ja heidän kanssaan voidaan liikkua kodin ulkopuolella erilaisissa paikoissa. Asukkaat voivat osallistua myös yksilöllisiä tavoitteitaan tukevaan ryhmäkuntoutukseen. Lossissa ihmisen omaa ympäristöä - fyysistä ja sosiaalista - hyödynnetään terapioiden "harjoittelumaastona", jolloin kuntoutus on tehokasta ja vaikuttavaa.

Voimme olla mukana etsimässä asukkaan ominaisuuksiin ja tilanteeseen sopivaa työkokeilu- tai työhönvalmennuspaikkaa sekä räätälöimässä työnkuvaa mm. Ratko-menetelmän avulla. Tuemme asukasta mm. voimavarojen ja osaamisen tunnistamisessa, työhön perehtymisessä, työyhteisössä toimimisessa, työn suorittamisessa ja erilaisissa ongelmatilanteissa. Olemme myös työtä tarjoavan tahon tukena prosessin eri vaiheissa.  

Lossilaisille on tärkeää, että tuetun asumisen aikana asukkaat saavat onnistumisen ja osallistumisen kokemuksia, löytävät toivoa tulevaisuuteen, tulevat kuulluiksi ja kohdatuiksi omina itseinään, alkavat tunnistaa merkitystä ja tarkoitusta elämässään sekä saavat välineitä kohdata polulleen tulevia haasteita.

Tuetun asumisen päättyessä yhteistyötä on tarvittaessa mahdollista jatkaa omaan kotiin tuotavan, asumisen tuki -palvelun kautta.

Ranskalaisella parvekkeella viherpeukalo voi toteuttaa itseään ministi. 

Keittiön varusteisiin kuuluvat astianpesukone, keraaminen liesi sekä jääkaappi-pakastin. 

Keittiön yhteyteen saa halutessaan reilun kokoisen ruokailuryhmän. 

Asunto on näppärän kokoinen - ei mitään liikaa ja sopivasti kaikkea. 

Kylpyhuoneessa on mukavasti tilaa ja suloinen lattialämpö. 

Sisustustyyli on vapaa. 

MITEN ASUKKAAKSI MEILLE? 

Satakunnan Hyvinvointialueella tuetun asumisen tarvetta arvioi ja päätökset siitä tekee Päihde- ja mielenterveyspalveluiden alla toimiva Asumisen asiakasohjausyksikkö ASSI.

Jos epäilet, että saattaisit tarvita tukea arkeesi tai olet huolissasi läheisesi tai asiakkaasi/potilaasi pärjaamisestä, voit soittaa ASSI:n palvelupuhelimeen maanantaisin 9-11, keskiviikkoisin 13-15 ja perjantaisin 9-11 p. 044 701 3501.


Voit myös olla suoraan yhteydessä Lossiin. Neuvomme sinua eteenpäin!

Paikkatiedustelut: Mia Kiviranta p. 045 7873 7312

LISÄTIETOJA

Henkilökunta on paikalla arkisin klo 8-20.

Muina aikoina tavoitat meidät tarvittaessa päivystyspuhelimesta 045 7873 7313.

Omavalvontasuunnitelma päivitetty 14.3.2024